lauantai 25. huhtikuuta 2015

Isi on tehnyt kevättöitä

Isi maalasi meidän uuden kasvihuoneen saman väriseksi kuin meidän talon.


Eilen isi ja vaari purki meidän kadun puoleisen aidan kun se oli jo kaatumassa kävelytielle. Tänä aamuna isi teki sen tilalle 20m verkkoaitaa, niin etten mä pääse juoksemaan suoraan tielle. Verkkoaita puretaan pois parin vuoden päästä.


Lavakaulukset odottaa että niihin istutetaan erilaisia kasviksia/siemeniä vapun jälkeen.


Isin suosikkikasvi saksankirveli nousee talon nurkalla monesta kohtaa.

Isi ja äiti teki huvimajaan sisäseinät

Isi ja äiti teki meidän huvimajaan sisäseinät raakaponttilaudasta. Homma jäi väliin viime kesänä.



maanantai 6. huhtikuuta 2015

Isi teki kasvatuskopin

Isi rakensi pihalle pienen kasvihuoneen johon istutetaan melonia ja tomaatti, jos siemenet suostuu itämään. Koppi maalataan punamullalla ja valkoisella.


Toistaiseksi kopissa on kasvanut vain minä.


Isi on myös poistanut pihalta muutaman neliön sammalta. Parin viikon päästä siihen istutetaan lisää ruohoa, ihan kuten niiden kaadettujen puiden kohdalle, jossa on nyt purua.

Isi aloitti taas huvimajan sisälaudoituksen. Homma sujuu nopeasti raakaponttilaudalla. Isin pitää hankkia lisää puuta.

Paljon alkaa tapahtumaan nyt kun kevät tuli. Kirjoitan tänne varmaan viikottain....