sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Portaikon seinien tasoitusta

Iskä oli purkanut viime viikolla yläkerran käytävän lattian ja täyttänyt lattian koloja. Lauantaina mentiin koko perheellä RTV:hen valitsemaan sopivaa lattiamaalia. Iskä ja äiti päätti käyttää Uulan puulattiamaalia ja äiti päätti värisävyksi purjon tai varpun. Iskä ei muista kumman. Maali saadaan vasta ensi viikonloppuna

Iskä kysyi myyjältä mitä lasikuitutapetille voisi tehdä. Sitä ei kuulemma saa kipsilevystä irti rikkomatta levyä. Niinpä iskä päätyi hankkimaan tasoitetta, jolla iskä on nyt tasoittanut suurimman osan portaikon seinistä.

Ennen lattian maalausta pitäisi maalata seinät ja äiskän ja iskän siis valita värisävy.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Iskä purki yläkerran käytävän lattiaa

Ihan ilman yllätyksiä iskä ei selvinnyt yläkerran käytävän lattiastakaan:
Hormin vierestä löytyi kaistale betonia ja villaa ennen vanhaa lattiaa. Niiden päälle iskä aikoo ruuvata lattialankun pätkiä jotka jäi yli alakerran käytävän lattiasta. Niiden lankkujen pitää nyt vaan ensi kuivua.
Lisäksi lattiassa olleet vanhat lastulevyt oli liimattu lattiaan saumojen kohdalta. Silti lattia narisi. Niiden kohdalta lattiaa pitää hioa. 
Lisäksi yhdessä kohtaa lankuissa oli sahanuria, jotka pitää kitata umpeen, samalla kun lankkujen saumoihin laitetaan liimaa ja purua. Onneksi lattia maalataan peittävällä maalilla harmaaksi.jolloin kitit yms jutut lattiassa ei enää erotu.


lauantai 9. marraskuuta 2013

Ikävä yllätys vierashuoneen lattiassa

Iskä poisti vierashuoneen lattiasta muovimaton ja sen alla olleen lastulevyn. Valitettavasti koko lattia ei ollutkaan vanhaa lankkua, vaan siellä oli osin lastulevyä ja jotain betonitasoitetta. Lattiaan pitää siis laittaa uudet lankut ton vanhan pinnan päälle.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Äiskän lipaston helat

Iskä otti kuvia äiskän lipaston heloista. Semmoisia ei ihan joka kaapissa ole.


Lipasto alun perin junanlähettäjä Hämäläiseltä, joka maksoi sillä vaarin isälle vaatturin töistä. Ajankohdaltaan se on jostain 1920-luvulta ja tyylissä on matkittu 1800 luvun lopun kalusteita.

vierashuoneen kunnostus

Iskä tyhjensi eilen meidän vierashuoneen. Osa tavaroista tuli tilapäisesti mun huoneeseen. Se ei haittaa koska mä nukun vielä iskän ja äiskän huoneessa.

Kuvassa iskä on jo aloittanut katon maalauksen. Iskä maalaa katon kolme kertaa ja äiskä sen jälkeen niin monta kertaa kun haluaa.

Sen jälkeen iskä purkaa lattiasta muovimaton ja lastulevyn pois. Alta löytyy toivottvasti samanlainen puulattia kuin muualtakin.