lauantai 13. joulukuuta 2014

Lunta satoi

Lunta satoi viime yönä. Nyt joulupukki pääsee helpommin meidän luokse.
Tehtiin Isin kanssa lumiukko ja käytiin pulkkaretkellä

jeyhurebttbuhtreutgb7retgbrtgyrgruityurebg


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Meidän takapihan kannot jyrsittiin

Isi kaatoi aiemmin syksyllä meidän takapihalta täysin lahot pajut. Pihalle jäi kolme rumaa kantoa.


Tänään paikalla kävi setä meluisan koneen kanssa ja kantojen paikalla on nyt iso kasa purua.

 
Keväällä mie pääsen istuttamaan tuohon uuden omenapuun.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Isi teki Pergolan uudelleen

Isi teki uudella pistosahalla pergolaan hienot kaaret ja ruuvasi uudet poikkipuut. Kahden vuoden takaisesta pergolasta ei ole enää mitään jäljellä.


Antonofka omenapuusta tippui viime viikolla melkein kaikki omenat. isi teki niistä vielä 10 litraa mehua ja vei yhden sangollisen omenoita kellariin kypsymään. Äitikin meinaa kerätä vielä muutaman omenan ja tehdä niistä sosetta.


Isi on kaatanut takapihalta vanhoja pajuja. Etupihalla on sen jäljiltä iso kasa risuja jotka pitäisi viedä ekopisteeseen. Onneksi se on maksutonta, mutta aika monta kuormaa joutuu isi ajamaan.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksyn alkaminen katkoi lisää vaahteraa

Tuuli oli tiputtanut vaahterasta ison haaran kriikunapuiden päälle. Oli onni ettei se osunut omenapuun tai aidan päälle. Vaahterasta on nyt katkennut niin isoja paloja että käytännössä sekin täytyy kaataa tänä syksynä kahden vanhan pajun kanssa.



Isi ja minä käytiin eilen ostamassa pistosaha ja isi ajatteli ostaa uuden moottorisahan myöhemmin. Nyt isin pitääkin ostaa moottorisaha jo ensi viikonlopuksi.

Isi kokeili uutta pistosahaa ja sahasi sillä ensimmäiset kolme palaa pergolan uusiksi kaariksi. Kaaria tulee kaikkiaan neljä ja jokainen koostuu kuudesta osasta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Isi kuivaa omenoita

Parhaita omenoita isi viipaloi noin 3mm paksuisiksi.
Viipaleet isi laittoi nuolenvarsiin ihan kuin orrelle kuivumaan ja "orret" isi laittoi korin päälle.

Kori oli meillä saunassa sen jälkeen kun isi ja äiti kävi saunomassa.


Puristettiin isin kanssa omenamehua

Ensin omenat pestään ja sitten ne laitetaan rouhimeen. Rouhin murskaa omenat pieneksi.






Sitten omenamurska laitetaan puristimeen




Sen jälkeen niistä puristetaan mehu







ja viimeiseksi viedään omenakakku kompostiin



Mehusta isi tekee siideriä tai sitten se pastöroidaan ja juodaan talvella.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Isi keräsi vikat herukat

Mustaherukat on nyt kerätty. Kahdesta pensaasta marjoja tuli yhteensä 6 litraa. Mummu ei saa ollenkaan mustaherukkaa, joten määrä on kai sitten kohtuullinen. Samalla isi karsi herukkapensaita aika rankasti. Viime vuonna isi ei osannut karsia herukoita lainkaan, joten kunnon harvennus oli paikallaan. Mustaherukat meni nyt pakkaseen. Muista herukoista on tehty heti mehua.

Isi ostaa ensi viikolla meille kaappipakastimen, niin mahtuu jatkossa tavaroita kunnolla pakkaseen.

Kaksi ensimmäistä karviaispensastakin on valmiit kerättäväksi.

Isi laittoi viime viikolla käymään kotiviiniä punaherukka/valkoherukka mehusta. Käymisastian vesilukko kuplii hauskasti.

Ensimmäiset kypsät omenat ovat pudonneet puista. Isi on kerännyt niitä vesisaaviin, jotta niistä voi tehdä mehua kun niitä on riittävästi. Isi ei vaan tiedä kuinka kauan omenat säilyy kunnollisina vedessä. Isi sanoi että kyllä sekin selviää ensi viikonloppuun mennessä.

lauantai 2. elokuuta 2014

Helenan päivän rajuilma

Äidin nimipäivänä Suomen yli kulki rajuilma. Paljon puita kaatui Kouvolassa. Meidän pihan vaahterasta irtosi kaksi isoa oksaa ja yksi pajun haara katkesi.



Onneksi mun uima-allas säilyi ehjänä.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Valkoherukat kerättiin

Ollaan oltu isin kanssa kaksistaan pari päivää. Tai mä oon ollu päivät mummolassa kun isi on ollut töissä ja äiti opiskelemassa. Ollaan syöty isin kanssa tonnikalapitsaa.

Tänään isi tyhjensi valkoherukkapensaan ettei räksät syö niitä kaikkia. Pensaasta tuli 13 litraa marjoja. Huomenna isi keittää niistä mehua.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Isi teki omenamehutyöpisteen

Isi teki omenanrouhinta ja -puristinta varten työpisteen. Penkki tuntuu tukevalle.


Nyt vaan odotellaan muutama viikko omenoita....

Isi keräsi punaherukoita

Isi keräsi eilen ja tänään punaherukoita kaksi pensaallista. 10 litraa marjoja kummastakin.
Isi kävi myös ostamassa Robinhoodista meille oman mehustimen. Marjoista tuli 6 litraa mehua.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vadelmat kypsyvät

Viime viikolla me oltiin isin ja äidin kanssa Inkoossa. Viikko oli hyvin lämmin ja sen aikana kaikki kasvit kasvoi nopesti. Pionien kukinta meni ohi ja isi leikkasi niiden rumat kukinnot pois.
Unikko pääsi kukkaan ja isi ei päässyt näkemään kuinka kukkavarsi erosi lehtivarsista.

 
Isi toi Inkoosta neljä saksankirveliä jotka oli eilen iltapäivän vesisangossa ja istutettiin maahan illalla. Varret ei ole vielä jaksanut nousta ylös uudelleen.
 
Isi keräsi meidän talon ympäriltä mansikoita heinään.
 
Herukatkin alkaa olla pian valmiita kerättäväksi. Onneksi meidän pihalla ei ole näkynyt räksiä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Isi istutti juhannusruusun

Naapurin Leena lahjoitti isille juhannusruusun taimen. Juhannusruusu on yksi alueen alkuperäisistä kasveista ja Leenalla on säilynyt 90 vuotta vanhaa kantaa.
Taimi oli yön yli vesiastiassa.



Taimi istutettiin naapurin autokatoksen eteen. Se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa. Ensin tuli eteen aika pitkälle ulottuvat styroksit ja niiden jälkeen tuli todellinen yllätys jota isi yritti lyödä lapiolla poikki. Onneksi isi katsoi että mitä siellä montun pohjalla on. Siellä oli joko meidän tai naapurin sähkökaapeli ja puhelinkaapeli.

Raakojen omenoiden karsintaa

Isi harvensi omenoita varsinkin antonofka puusta. Omenoita saa olla vain korkeintaan kaksi jokaisessa kannuksessa ja omenien väli pitäisi olla kämmenen leveys. Isi ei kuitenkaan yltänyt karsimaan kuin puun puoliväliin joten omenoita karsittiin jopa vähän enemmän.

Ennen karsimista:


Karsimisen jälkeen:


Toivottavasti karsinta auttaa siihen että omenoita tulee ensi vuonnakin ja että omenoista tulee isompia. Samalla isi karsi puusta uusia tämän vuotisia oksia. Syksyllä täytyy karsia puun yläosista muutama oksa.

Ovi valmis ulkopuolelta

Isi sai oven paneloitua ja maalattua. Vielä pitää vaihtaa sisäpuolelle uusi levy ja maalata se.


Ovessa on myös uusi vedin.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Isi paneloi etuoven uudelleen

Suurin osa paneleista on jo vaihdettu. Kun se on tehty on vuorossa oven sisäpuolelta vanerin vaihtaminen. Päästään ovessa olleesta vanhasta postiluukusta eroon.
Aurinko oli haperruttanut panelit huonoon kuntoon ja joku edellinen asukas oli maalannut oven väärän väriseksi. Talo on suojeltu joten pitää käyttää oikeita värejä.



Kuvassa ovi on vähän raollaan, minkä takia yläreuna näyttää vinolle.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Isi on siistinyt pihaa

Isi on vienyt vaarin kanssa jo neljä peräkärryllistä roskia jäteasemalle. Vielä taitaa olla pari kärryllistä tavaraa nurkissa.

Isä purki myös yhden kolmesta kompostista, Sen saa joku ilmaiseksi halutessaan.

Isi laittoi meidän pergolaan uudet kulmapuut. Pergola oli jo ihan vinossa. Isi laittaa vielä myöhemmin muutkin pystypuut uusiksi.


Talon ympärillä alkaa kypsymään mansikoita.

 
Tänä vuonna tulee taas paljon omenoita.
 
 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Isi muurasi grillin

Isi muurasi meille grillin.
Perustuksena on 50cm ja 30cm betonilaattoja päällekkäin. Grillin vasemmalle sivulle tulee vielä tiilestä työtason toinen jalka.


Lähes kaikki puut kukkivat tällä hetkellä. Omena, kirsikka, pihlaja, siperian hernepensas jne. Meidän oma kirsikkapuukin sai aikaiseksi muutaman kukan vaikka se istutettiin vasta viime syksynä. Kuvassa omenankukkia.

 
 
Istutettiin äidin kanssa kuitupellavaa huvimajan taakse.
Puin itse työvaatteet.
 
 
 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Isi on tehnyt paljon töitä

Isi on ollut niin ahkera ettei se ole ehtinyt edes kirjoittamaan minun kanssani blogia.
Tähän päivitykseen ei tule vielä edes kuvia.

Isin tekosia:
- Eteisen lattiaksi vaihdettiin aito puulattia, muovimaton tilalle. Jalkalistat puuttuu vielä.
- Liiterin takaosasta raivattiin kaikki puutavara ja roska pois. Tilalle tuli kaksi istutuslaatikkoa. Niihin on tulossa siemeniä.
- Tontin samalta reunalta purettiin aita pois ja bussipysäkin mutkaan istutettiin kolme tyrniä.
- Huvimajan takaa siirrettiin puutavara liiteriin ja ikivanha grillin raunio pistettiin palasiksi.
- Tontilta vietiin neljä perävaunullista jätettä jäteasemalle. Vielä on tavaraa ainakin yksi kärryllinen jäljellä.
- Isi sahasi koivusta ison oksan pois, koska se rikkoi meidän antennin.
- Kuivausteline pystytettiin uuteen paikkaan.
- Marjapensaille tehtiin uudet tuet.
- Yläkerran ja huvimajan ikkunoiden karmeja maalattiin valkoiseksi.
- Huvimajan taakse on tulossa äidin kuitupellavapelto...

On se isi ehtinyt myös leikkimään mun kanssa takapihalla ja käymään uimassa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kuivausteline siirrettiin

Isi kaivoi kuivaustelineet ylös maasta ja raahasi ne talon toiselle sivulle. Isi kaivaa ne uuteen paikkaan kunhan äidin kanssa on sovittu se tarkemmin.
Takapiha näyttää nyt paljon suuremmalle.


Kannon oikealle puolelle isi aikoo rakentaa tiilistä grillin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Uusi sohva

Iskä osti meille uuden sohvan.
Me mahduttaisiin iskän ja äidin kanssa nukkumaan siinä yhtä aikaa.


Tässä mä koenukun sohvan.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pupu söi omenapuita

Pupu oli käynyt meidän pihalla syömässä kolmen omenapuun alaoksia. Syreenit ei sille onneksi kelvannut. 
Isi harmitteli ettei se nähnyt pupua, Isillä on kuulemma pupujen takia jousi valmiina oven vieressä.


lauantai 1. helmikuuta 2014

Vierashuone ja käytävä alkavat valmistua

Iskä sai vierashuoneen kaikki pinnat kuntoon ja jalkalistat paikoilleen. Pari peitelistaa puuttuu vielä molemmista ja ne on tilauksessa.
 
 
 
 


lauantai 25. tammikuuta 2014

Uusi lintulauta/ linnunpönttö

Asennettiin iskän kanssa ulos uusi lintulauta. Kesällä sitä voi käyttää linnunpönttönä.
Eilen illalla leikittiin sisällä niin että mökissä asui angry Birdsejä. Musta oli ikävä jättää pönttö ulos. Taisin vähän itkeäkin.

 
Pönttö on Ruotsissa valmistettu Multiholk
 
 


lauantai 18. tammikuuta 2014

Portaikko alkaa olla valmis

Iskä sai portaikon kaiteen melkein kokonaan maalattua kahdesti. Lattiamaali loppui kesken ja iskä ostaa uutta samanväristä kalustemaalia myöhemmin.
 
 
Käytävältä puuttuu suurin osa jalkalistoista ja vierashuoneen yksi seinä on tapetoimatta. Samoin vierashuoneen lattia on vahaamatta.